Hans Välimäki on Suomen palkituimpia ja kansainvälisesti tunnetuin keittiömestari sekä ravintoloitsija.
Chez Dominique on ensimmäinen Välimäen perustama ravintola. Hän perusti sen vuonna 1998. Siitä lähtien ravintola on tarjonnut pohjoismaalais-ranskalaiseen makumaailmaan nojaavaa ruokaa.
Välimäki opiskeli Perhon ravintolakoulussa ja myöhemmin saman instituutin keittiömestarikoulussa. Kannuksensa hän ansaitsi maineikkaassa Edsbacka Krogissa Tukholmassa.
Välimäen vaikuttimena on ollut ranskalainen ruoka, jonka klassisiin oppeihin myös suomalainen ravintolakoulutus pitkälti nojaa. Erityisesti Välimäkeä viehättää ranskalaisen keittiön pyrkimys selkeyteen ja pääraaka-aineiden selkeään rooliin.
Chez Dominique on palkittu kahdella Michelin-tähdellä.
Catering
Kovan kysynnän myötä Chez Dominiquesta voi tilata catering-palvelun omiin juhliin.