FI | EN

Raaka-aineet

Vain parasta, meiltä ja Ranskasta

Chez Dominiquen raaka-ainefilosofiaan kuuluu vain parhaiden raaka-aineiden hankkiminen ja niiden täydellinen kunnioittaminen.

Raaka-aine käytetään aina viimeistä myöten. Alkuperä ja eläimen elinympäristö otetaan huomioon annosta suunniteltaessa. Oikein hyvä raaka-aine voi toimia koko menun innoittajana.
Siksi poron kanssa voi lautaseltaan löytää jäkälää tai kuusenkerkkiä.
Siksi syksyllä juhlitaan juureksia ja keväällä varhaissatoa.

Chez Dominique on yksi niistä harvoista ravintoloista maailmassa, joiden tärkeimmät raaka-aineet toimittaa ranskalainen yksityinen ruoka-agentti. Chez Dominiquelle Ranskasta toimitetaan esimerkiksi linnut, ankanmaksa
ja parhaat yrtit.

Chez Dominique on pohjoismaisista ravintoloista ainoa, jonka Mario on hyväksynyt asiakkaakseen. Mario takaa henkilökohtaisesti kaiken toimittamansa tavaran laadun ja virheettömyyden.

Kalat ja merenelävät Chez Dominique hankkii Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta.

Kotimaisista raaka-aineista tärkeimpiä ovat Sellvikin tilan karitsa, Alhopakan ankka, Taavetin sienet ja marjat sekä Sallan poro.

Kasvikset ostetaan sesongin mukaan Uudeltamaalta. Ravintola tekee yhteistyössä Helsingin Yliopiston kanssa koekylvöjä, joiden avulla kartoitetaan minkälaisia kasveja Uudellamaalla pystytään laadukkaasti kasvattamaan.

Työtavat ja välineet

Maku syntyy määrätietoisesti kokeilemalla

Chez Dominiquen työskentelytapa tähtää siihen, että jokainen raaka-aine löytää lopulta parhaan maun, ulkonäön ja tekstuurin. Usein se vaatii pitkiä iltoja keittiössä, kokeillen ja muunnellen.

Lue lisää ›